motivaatiomontusta Joroisten puolimatkalle.

Heippa pitkästä…pitkästä aikaa.

Pahoittelut blogihiljaisuudesta, joka on kestänyt hurjan pitkään. Tiivistettynä, tajusin vuoden vaihteen jälkeen, miten mahtavaa elämä voikaan olla ja se vei minut täysin mennessään. Urheilutavoitteiden suhteen ajauduin totaaliseen motivaatiomonttuun, sillä nautin äiti-vauva-elämästäni ihan liikaa haluamatta siihen yhtään ainutta rasitetta joka voisi anastaa siltä minuutteja. Vaikka tavoitteet ovat olleet 110% perhe-elämässä, ei se onneksi poissulje urheilua, päinvastoin.

Palataan ajassa taaksepäin.. Aurajoen yöjuoksu huhtikuussa meni hyvin. 5km taittui aikaan 20:20 ja synnytyksestä oli aikaa tuolloin juuri 3,5kk. Juoksu tuntui hyvälle ja pystyin oman tasoiseeni juoksuun, mutta olin aivan poikki monta päivää kisan jälkeen. Tällaiset kovatehoiset treenit antoivat merkkiä siitä, ettei kroppa ja kunto ole entisellään. Mutta nopeasti se oma kerran saavutettu taso tulee takaisin, kun vain kiskoo oikeista naruista.

Toukokuussa sairastin kolme flunssaa ja jo ennen niitä jouduin totaaliseen motivaatiomonttuun urheilun suhteen. Yritin myydä Joroisten kisapaikkaani, sillä tiesin ettei minulla riitä motivaatio kilpailemaan. Treenitunteja tuli toukokuussa todella todella vähän. Niiltä osin kuin olin terve ja olisin muuten kyennyt urheilemaan, vauva-arjen aikatauluhaasteet tulivat esteeksi. Kävin kuitenkin ajamassa pari kymppitempoa, jotka menivät ihan hyvin. Lisäksi tein pari pitkää pyörälenkkiä, joihin yhdistin myös kovatehoista ajoa. Juoksua tuli tosi vähän. Uimassa kävin pari kertaa koko kuukauden aikana.


Ajoin toukokuussa ensimmäistä kertaa tempopyörälläni.

Tatu oli kevään tosi työkiireinen aina kesäkuun puoleenväliin asti. Äitienpäiväviikonlopun lisäksi hän oli yhden viikonlopun kotona, maaliskuun alusta lähtien. Myös hänen treenit jäi tosi vähäisiksi ja se yhteinen aika mikä meillä oli, me vietettiin meidän kultakimpaleen kanssa. Juhannusviikolla meidän arkielämä sitten normalisoitui ja yhteistä aikaa kuin myös treeniaikaa oli enemmän. Tein pari tosi hyvää treeniviikkoa ja kunto nousi kohisten. Heinäkuun alussa tein Sarin kanssa 2h pyörä + 45min juoksu-yhdistelmän. Se sujui ihan hurjan hyvin. Sen treenin jälkeen Tatu alkoi patistaa minua Joroisten puolikkaalle. Pidin ajatusta ihan järjettömänä, sillä viimeisen vuoden aikana kyseessä oli toinen yhdistelmätreenini. Koska Joroisten kisapaikan myynti ei ollut onnistunut, aloin miettiä, että kisaaminen voisi toisaalta olla ihan hauskaa. Tiesin, että peruskuntoni on vahva. Olen kävellyt ja ollut liikkeessä ihan tavallisen arkiliikunnan voimin niin paljon etten ole koskaan aiemmin. Olen yrittänyt kävellä myös niinä päivinä kun yöheräämiset on tehneet minusta kävelevän zombin. Vaunulenkkiä ei tietenkään voi urheilutreeneihin verrata suoraan, mutta ei siitä ainakaan haittaa ole.



Kävin Kiskossa kisaamassa pikamatkan kisan viikkoa ennen Joroista ja sen jälkeen tiesin, että voisin lähteä Joroisille puolimatkalle. Voitin Kiskossa sprinttikisan omalla ennätysajallani.

Vain reilu kuukausi aiemmin ajattelin triathlonkisojen lopettamista, mutta sitten löysin itseni Joroisten starttiviivalta. Kisaa edeltävä yö meni vauvan kanssa hyvin, ei liikoja heräämisiä. Lisäksi mun kisa meni ihan hurjan hyvin. Uin lähes koko matkan yksin ja aikaa tuohon kului 30min ja jotain sekunteja päälle. Eka vaihto sujui ongelmitta. Pyörä kulki myös ihan mukavasti. Harmikseni mun wattimittarin kalibroinnissa oli joku häiriö ja se näytti ihan ihmeellisiä lukuja.. Rantasalmen kääntöpaikan jälkeen pysähdyin ja kalibroin mittarin. Siitä oli hyötyä mun loppumatkalle, sillä näin paremmin millä tehoilla ajan. Lähinnä etten aja liian kovaa... eihän mulla ollut uskoa siihen, millaisilla tehoilla kykenisin ajamaan, kun vertailupohjat on v. 2014 ja yhtä vauvaa ennen. T2 meni surkeasti. En löytänyt pussiania telineistä ja aikaa suttaantui ihan turhaan telttaa ympärijuosten. Vaihdoin sähläyksen jälkeen nopeasti mutta sitten paljastui totuus treenaamattomuudesta. Mun jalat olivat kuin kiveä. Eikä ne muuttuneet mihinkään koko juoksun aikana. Mietin monen monta kilometriä, miten olisi ollut järkevää tehdää yhdistelmätreenejä enempi.. Mutta sisulla juoksin maaliin.

Ylitin maaliviivan ajassa 4:54 ja olin koko kisan 13. nainen. Tällä valmistautumisella jäi oikein hyvä mieli, että starttasin kuitenkin. Niin ja N30-34 sarjan SM-hopeaa! Palaan kuitenkin tuohon alun totuuteen. Mikään ei ole muuttunut sen suhteen, että tavoitteet ovat nyt toiset ja motivaationkohde myös. Onneksi pystyn nauttimaan urheilusta täysillä ilman tavoitteitakin ja sen suurempia suunnitelmia :)