keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

huhtikuun kuulumiset.


Kerroin teille aiemmin, että aloitan tämän vuoden urheilukisailut Tulppaanijuoksulla. Nimeni ei koskaan ilmestynyt starttilistalle ja syitä siihen on monia. Ehdin tehdä vain yhden vetoharjoituksen juosten ennen tulppaania. Se ei sujunut hyvin. Tuli vain osoitettua itselleni ettei jaloissa ole yhtään vauhtia. Sitten sairastuttiin koko perhe vielä flunssaan, juuri Tatun IM:n alla. Onneksi selvittiin vähällä mutta kurkkua kivisti ja kropassa oli kipeä olo. Vaikka olin jo kohtuukuntoinen Tulppaanisunnuntaina, niin en todennäköisesti olisi saanut kuin huonon mielen itselleni tuosta juoksusta. Ei siis tarvinnut arvuutella juostakko tai ei. 

Selän kuntouduttua ajattelin, että huhtikuussa voin jo harjoitella jotenkin säännönmukaisesti. Totuus on kuitenkin ollut toinen. Tatu on joutunut reissaamaan paljon ja ne hetket kun ollaan yhdessä kotona, olen halunnut käyttää täysin perhe-elämään. Näin ollen minulla ei ole ollut aikaa ja mahdollisuutta kunnon treeniin kuin joskus.

Vaikka olen ollut paljon viime viikkojen aikana yksin vauvan kanssa, olen voinut tehdä vaunulenkkejä kävellen ja juosten. Vauva nukkuu vaunuissa parhaiten kun ne liikkuvat joten toisinaan lenkit on venyneet aika pitkiksi. Onneksi tuli aikoinaan treenattua itsensä hyvään kuntoon niin jaksaa lykkiä vaunuja ihan loputtomasti :) 

Uintiharjoittelu on jäänyt todella vähäiseksi. Olen uinut 2h viimeisen 4vko aikana. Huvittavaa kuitenkin on se, että uusin ennätykseni 800m testissä Impparin pitkällä radalla. Syy tässä taitaa olla se, että selkäni ei ole hammaslääkärin töistä niin jumissa. Olin sen testiuinnin jälkeen aivan loppu pari päivää. Se eroaa hieman aikaisempaan palautumiseeni näistä testeistä :D

Cyklolla olen ajanut tänä vuonna kaksi kertaa. Pyöräilyssä oli selkävaivan vuoksi täystauko n. 5kk mutta selän kuntouduttua olen tehnyt keväällä noin 1-2 kertaa viikossa trainertreenin.  Jalat ovat hiukan siis päässeet totuttelemaan pyöräilyyn. Näiden treenien sisältö on ollut pääasiassa voimapainotteista. Tietenkin näitä voimatreenejä voisi vetää kevyesti mutta mulla on ollut vähän all out-metodi aina päällä kun olen päässyt pyörän selkään. Nyt kun selkä kestää ajoa niin ei paljon tee mieli säästellä :D


                         (kuva: http://www.turunurheiluliitto.fi/yleisurheilu/yojuoksu/ )

Olen menossa Aurajoen yöjuoksuun ensi lauantaina. Se on hieno tapahtuma johon vielä ehtii ilmoittautua! Minua tosin ahdistaa ja jännittää hieman. Viimeksi olen ollut kisaamassa Hawaijilla 2014. Pitkän kisatauon jälkeen, olen toisaalta odottanut kovasti pääseväni taas johonkin rääkkäämään itseäni, mutta yritykseni valmistautua juoksukisaan ei poikkea tulppanijuoksusta. Se harmittaa. Ajattelin joulukuussa ilmoittautuessani, että on hyvä olla joku motivaattori. Motivaatio ei taida olla se ongelma vaan aika :/ Mutta nyt kun Tatu on saanut kisailtua ja palautuu niin pääsen hiukan enemmän treenaamaan. Tosin vasta ensi viikon jälkeen kun hän palaa työreissulta. Sitten tämä arki normalisoituukin ja me ollaan enempi kotona. Ajattelin kuitenkin mennä juoksemaan sen kympin vaikka se on ihan liian pitkä matka tämän hetkiseen kuntoon. Mua särkee jo valmiiksi ajatuskin... Miten ihmeessä osaisin lähteä liikkeelle niin hiljaa etten hyydy parin kilsan jälkeen? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ja kiva kun vierailit blogissani :)