torstai 25. kesäkuuta 2015

Juhannus Ruotsissa ja Ironman 70.3 Kronborg.

Startattiin torstaina mun päivystyspäivän päätyttyä road trip Ruotsin kautta Tanskaan. Silja Line lähti satamasta to illalla me ja auto mukana. Ihan ensteks, on aivan huippua matkustaa kisoihin omalla autolla. Elämä on vaan niin paljon helpompaa kuin pyörälaukkujen + kaiken muun kisakaman kuljetus lentäen.



Perjantaina satoi melkein koko automatkan Helsinborgiin asti. Huolimatta kamalasta säästä, me vain popitettiin ruotsin radiota eikä kohta enää haitannut vaikka satoikin.


Helsinborg on kaunis pikkukaupunki jossa riittäisi nähtävää paljon enemmänkin kuin meillä aikataulu antoi myöden. Lisäksi juhannusperjantai ei ole hyvä turistipäivä, sillä moni paikka on suljettu.


Sää alkoi kuitenkin iltapäivällä kirkastua ja meillä oli suunnitelmissa mennä Sofieron linnan puutarhaan ruotsalaisiin juhannusjuhliin. Puutarhassa oli satoja ihmisiä picnicillä, tanssimassa juhannussalon ympärillä livemusiikin tahtiin.



 Siellä oli mukava tunnelma. Kierreltiin myös puutarhaa ja ihailtiin valtavia alppiruusuja.

Perjantai-iltana matkattiin vielä lautalla Tanskan puolelle, Kronborgiin. Lauttamatka oli lyhyt, n. 15min mutta lautta on niin suuri että sisällä on kahvila/baari sekä pieni kauppa. Auton kanssa ylitys maksaa n.50€, mutta viikonloppuna edestakasmatka on edullisempi. Lauttoja kulkee vartin välein päiväsaikaan.
  


Perjantainailtana Tatu kävi ilmoittautumassa kisaan ja kevyellä pyörälenkillä. Itse tein kevyen verryttelyn rantatiellä jossa tri-kisan pyöräosuus ajettiin. Hotellilta oli siihen lyhyt matka.


Illalliselle mentiin Kronborgin keskustaan italialaiseen ravintolaan. Meidän viereisessä pöydässä istui yksi virallisista Ironman äänistä. Me nähtiin viime vuonna sentään kahdesti euroopassa ja kerran hawaijilla :D

Lauantaina käytiin verralenkillä 3,5km ja venyttelyt jonka jälkeen mentiin aamiaiselle. Mulla oli ohjelmassa 20km pk-juoksua. Ja että mä nautin tästä lenkistä. Aurinko paistoi siten ettei tänä "kesänä" ole saanut nauttia kertaakaan sillä seurauksella että kasvot paloi ja näytin heti siltä että etelässä ollaan.


Iltapäivällä Tatu vei kisakamat ja sitten me pyörittiin Kronborgin linnan ympärillä jossa kisan juoksuosuus kulki. Mahtava reitti.


Kisapäivä.

Sunnuntaiaamuna startattiin hyvissä ajoin aamiaiselle. Kisapaikalla oltiin noin 1h15min ennen starttia, joka oli ekalla porukalla klo 7:00. Vitsit kuinka kylmä oli! Kun Tatu vaihtoi märkäpukuun, puin lisäksi hänen kaksi takkia päälleni ja jäädyin silti. Kyllä mua hirvitti kun sinne veteen menivät. Aikaisemmin mainittu afrikasta kotoisin oleva im-juontaja Paul Kaye sanoi palkintojakotilaisuudessa "and this is what you call summer???"


Niinpä niin!!

Tunnistin Tatun uinnin jo kaukaa ja meno oli hyvää, samoin porukka jossa näin myös TuUL:n uintitaustaisen Ville Korven. Uintireitti oli mutkainen mutta katsojille kiva, kun sitä pystyi seuraamaan niin hyvin. Tatun uinti ja vaihto sujui hyvin ja sitten mä lähdin juoksulenkille. Pyörä, kuten uintikin oli kahtena lenkkinä. Juoksin 16km pyöräreittiä, joten pystyin seuraamaan kisaa mukavasti :)





Lenkin jälkeen palasin Kronborgin linnalle seuraamaan juoksuosuuttaa. Tatun juoksu näytti todella hyvältä. Olin niin ihmeissään että kulkee tolla tavalla, kun tänä vuonna on ollut vähintään joka kuukausi viikon työreissulla ja treenit muutenkin olleet vähän taka-alalla. Jälleen tuli todistettua että ei se määrä vaan se laatu! Maalissa ajalla 4:19 ja vain 33sek. oman sarjan voittoon. 

Hyvä fiilis ja hieno kisa sekä kisaajalle että huoltajalle :) Meidän seuran Ville teki myös hurjan hienon puolimatkan kisan.

Illalla me matkattiin Helsinborgiin hotelliin yöksi lautalla. Käytiin ihailemassa kaupungin nähtävyyksiä ja Kärnan tornissa. Meidän aikataulu oli suunniteltu siten, että ma aamuna päästiin aikaisin autolla liikkeelle kohti Kolmårdenia. Mun sydän suli maanantaina. Onko mikään eläin suloisempi kuin röd panda? :)







Nähtävää on koko päiväksi ja kaiken ikäisille. Safarilla oli kirahveja, leijonia, seeproja ja karhuja. Delfiinishow oli huikea ja elefantit myös. Kantsii mennä kesäretkelle Kolmårdeniin :)


Illaksi ajettiin Tukholmaan yöksi. Ti aamuna saatiin nukkua pitkään, herättiin kuitenkin jo seiskalta saunaan, uimaan ja aamiaiselle. Koko päivä meni shoppaillen. Tatu oli ehkä enemmän hapoilla kuin sunnuntain kisassa, mutta mulla sen sijaan kulki hyvin. Matkaan tarttui niin paljon ihania kesäalelöytöjä, että oli hyvä olla autolla liikenteessä ;)

Keskiviikkona laivan parkkeeratessa suomeen, me lähdettii suoriltakäsin takas arkeen ja työpäivään.

Ihan huippureissu!









tiistai 28. huhtikuuta 2015

COMING SOON: TTW training camp 2.


Mun harjoitusleirittömyyden pelastaa toukokuussa TTW training camp 2. Tänä keväänä ei ollut a) lomaa b) aikaa lähteä etelään leireilemään joten on ollut superhienoa että Suomessakin voi tehdä laadukasta treeniä leirin muodossa. Ja melkoisesti säästää aikaa kun ei tarvitse matkata turhan kauas. Tulevalla leirillä on ohjelmassa myös harjoituskisa joka sopii oivasti kisakauden alkuun. Kopioin tämän TTW:n nettisivuilta. Tällaista on siis luvassa:

OHJELMA


22.5.2015
18:00 Bike Check-in aukeaa (Training Center, Harjattulan Kartano, Harjattulantie 80, Turku)
19:00 alkaen hölkkä, tervetuliaistilaisuus (n. klo 20)
23.5.2015
7:30 – 9:00 Uinti (Samppalinnan maauimala tai Impivaaran uimahalli, vahvistetaan myöhemmin)
9:30 - 10:00 siirtyminen Training Centeriin
10:30 Brunssi + luento (Training Center)
13:00 – 16:00 Harjoituskilpailu (Training Center, Kakskerranjärvi - 400m uinti, 18km pyörä, 4km juoksu)
16:30 – 17:30 Yin –jooga (Training Center)
18:00 - Sauna ja TTW -illanvietto illallisineen
24.5.2015
8:00 Aamiainen + verryttely (Training Center)
9:00 – 12:00 Pyörä + kevyt juoksu (Training Center)
12:00 – 13:00 Pilates & Foam (Training Center)
13:00 – 14:30 Lounas ja yhteenveto (Training Center)
Varusteet: Asianmukaisen ulkovaatetuksen lisäksi oma pyörä mukaan! Uimavarustus mukaan lukien märkäpuku. Tuo myös jumppamatto ja pilates- foam-rulla, jos omistat sellaiset!



Joko oot mukana? Vielä ehtii.

Mun oli pakko laittaa vanha kisakuva kakskerran järveltä juhannustriathlonista (lainattu TuUL tri- nettisivuilta). Vitsit on ihanaa kun tulee kesä!!!


lauantai 18. huhtikuuta 2015

viime vuoden Hawaii-fiilistelyä.



Uusimmasta pyöräily+triathlon -lehdestä voi lukea Mirkan, Venlan ja minun viime vuotisesta valmistautumisesta Hawaijin Ironmaniin.

Näihin tunnelmiin on välillä kiva palata :)




perjantai 17. huhtikuuta 2015

FELT testikiertue Turussa huomenna!


Joko sulla on tekemistä huomiselle? Mikäli ei, annan pienen vinkin!

Feltin testikiertue parkkeeraa Turkuun 18.4 klo 11-17 ja Helsinkiin 19.4 klo 11-17.


Koeajopaikka sijaitsee Feltin maahantuojan Huntterin tiloissa ja koeajettavana on noin 50 pyörää.

Tilaisuuteen odotetaan paljon väkeä, joten käy ennakkoilmoittautumassa https://www.lyyti.fi/group/felt-roadshow

Ennakkoon ilmottautumalla osallistut automaattisesti arvontaan, jossa palkintona Sigman Rox 10-gps mittari http://www.sigma-rox.com/en-us/rox-serie/rox-10-0/ubersicht.html

Pyöriä on testattavana laidasta laitaan! On maastopyöriä, läskipyöriä, sähköavusteisia läskipyöriän, täysjoustoja, IA, B, AR, F ja Z aika-ajo-ja maantiepyöriä jne... joten jokaiselle löytyy varmasti jotain mielenkiintoista!





lauantai 11. huhtikuuta 2015

myytävänä blueseventy helix märkäpuku (MYYTY!)


Moikka! Mun kaapista löytyy melko vähän käytetty Blueseventyn helix märkäpuku. Puku on hyväkuntoinen, ehjä ja nopea :). Blueseventyn paras malli. Myyn sen pois tarpeettomana. Koko on naisten M, eli sopii 160-175cm ja 55-65kg.

Täältä voit lukea lisää puvusta.


                                          (www.bluseventy.com)






tiistai 7. huhtikuuta 2015

triathlonia itämeren puolesta.


Minua jaTatua kysyttiin jokin aika sitten kunniakkaaseen tehtävään mukaan. Jatkossa meidän pyörä-, uinti- ja juoksukilometrit kartuttavat varoja Itämeren suojeluun. Turussa kisataan elokuussa sprintti- ja puolimatkan triathlonkisa, mutta tapahtuman ympärillä on paljon muutakin toimintaa. Tänä keväänä ollaan osallistuttu jo training campille ja uutta sellaistakin on luvassa toukokuussa.

Leiristä ja meidän Itämeriprojektista voi lukea lisää TTW:n sivuilta. 

maanantai 6. huhtikuuta 2015

pääsiäisviikon treenit.


Pääsiäisviikko sujui harjoittelun puolesta mallikkaasti, vaikka sunnuntaina sattuikin tapaturma. Keli oli osana viikosta sateinen, mutta saatiin treeniohjelma sumplittua siten, ettei se haitannut. Pyörätreeniäkin pääsin pitkästä aikaa tekemään oikein kunnolla!

harjoitusviikkoni näytti tältä:

ma kuntopiiri + uinti
ti    juoksu yht. 18km (sis. 5x5min vk-vedot) + pyöräily 45min
ke  teho uinti (yht. 4,5km, josta 3000m reipasta)
to   juoksu 15km
pe  perinteinen pyörä + mäkihyppytornin porrastreeni -yhdistelmä.
      Poljettiin Turusta Paimion mäkihyppytornin portaille ja juostiin/käveltiin niitä 30min. Sen
      jälkeen vielä pienen lisälenkin kautta kotiin.
la   aamu-uinti 3,5km
      juoksu 1h
su  pyöräily 3h







Keskiviikkona uin jälleen ennätysvauhtia. Kovimmat sataset 1.17 ja 200m vedotkin menivät kaikki reippaasti alle 3 minuutin.

Sunnuntaina tapahtui kuitenkin jotakin ei-toivottua. Kaaduin maantiepyörällä kun tien pinnassa oli mustaa jäätä. Sen seurauksena vasen käsi ja kylki ovat asfaltti-ihottumaa täynnä, mustelmilla, turvoksissa ja luonnollisesti kipeitä. En pysty tällä hetkellä uimaan enkä juoksemaan, mutta onneksi kevyttä pyöräilyä voi tehdä. Lepoviikosta tuleekin nyt tosi kevyt. Onneksi sää on kuitenkin lämmennyt entisestään ja valoa riittää pitkälle iltaan :)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

hiihtoloma Levillä.


Hiihtoloma tuli tarpeeseen. Oli kiva saada pieni breikki kevääseen ja erityisesti päästä hiihtämään. Meillä oli tosi hyvä tuuri kelien suhteen.


Perjantai 13. oli kuitenkin epäonninen. Oltiin molemmat kipeinä ennen reissuun lähtöä ja piti ottaa aika rauhallisesti. Lisäksi 1. hiihtopäivänä ja sauvani jäi kiinni johonkin siten, että oikea peukalo venähti. Oli aika kipeä yhden päivän.


Lauantaiaamulle oli suunniteltu pitkää hiihtoa. Mika tuli myös käymään Levillä. Hiihdettiin reilut 60km. Aikaisempi pisin hiihtoni on 40km, joten heti tuli sankaritreeni. Keli oli muihin päiviin verrattuna raskaampi, kun latu ehti vähän pehmetä +5 asteen lämmössä.


Latua riitti. Yli 200km.


Ja aurinkoa.


Eräs poromies sanoi latumajalla, että munkki on hiihtäjän ruokaa. Ja mustikkamehu. Se oli kuulemma tehty itse poimituista mustikoista. "Eikä shiinä ole mithään muutha lishääaeneetta ku shokeeri" :)


Ja ajettiin me pyörilläkin.


Ihan huikeita nuo fatbiket!





Levin suksivuokraamosta saa vuokrata näitä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Tosin sanoin Tatulle ennen, että kai me otetaan se riski, että meille täytyy tämän jälkeen hankkia myös fättikset.


Ja ihan varmaan hankitaan. Oli se niin kivaa!!!


Latumajalla oli poroja.


Joku muukin oli tullut latumajalle kahville. Yleisesti ottaen turisteja oli kuitenkin paikallisten mukaan vähemmän kuin aikaisemmin ja ladutkin olivat melko tyhjiä. Siitä harmistuneena laitettiin jälleen ensi vuodelle tavoitteeksi viettää ainakin viikko lapissa hiihtäen.


Lunta oli melkoisesti.


Sunnuntain lenkillä pysähdyttiin myös Luvatussamaassa. Hämmentävää. Siellä oli monotanssit. Me ei tanssittu, eikä laulettu.


Mutta parasta oli nämä maisemat.




Kyllä kelpasi hiihdellä ja mieli lepäsi.


Hiihtoa viidelle päivälle tuli vähän yli 200km. 


Eikös loma ole  aina onnistunut, kun aurinko paistaa...


… ja tärkein matkatavara on aurinkolasit :)